Omia polkuja -toimintamalli toimii polunrakentajana mielenterveys- ja päihdetaustaisten ihmisten saattamisessa palveluiden piiriin. Toimintamalli kulkee etsivän lähityön kautta matalan kynnyksen kohtaamispaikkaan, jossa halukkaat voivat osallistua työllisyyttä tai opintoja kohti tähtäävään valmennukseen. Hankkeen rahoittajina toimivat Euroopan Sosiaalirahasto (ESR+) sekä osarahoittajana Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).
Lisätietoa hankkeesta:
Omia polkujaToimintamallin tavoitteena on luoda polku etsivästä lähityöstä alkaen, joka kulkee toimintamallin tarjoamien palveluiden läpi niin, että se räätälöityy yksilön tarpeita vastaavaksi omaksi poluksi. Tarkoituksena on tavoittaa palveluiden ulkopuolella olevia ihmisiä jalkautuvan lähityön kautta ja ohjata heidät matalan kynnyksen olohuonetoimintaan, jonka kautta on mahdollista saada yksilö- ja ryhmävalmennusta kohti työllistymistä tai koulutusta. Toimintamallin tavoitteena on myös tarjota tukikohta, jossa asiakas voi viettää aikaa muiden kanssa, syödä aamiaista, sekä saada palvelua sosiaali- ja terveysasioissa myös päihtyneenä. Hankkeen rahoittajina toimivat Euroopan Sosiaalirahasto (ESR+) sekä osarahoittajana Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).
%20(2).png)